VAPPUTERVEHDYS TOVEREILLE

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Aurinkoinen tervehdys kaikille!

Tänä vuonna vietämme vappua erittäin
poikkeuksellisissa oloissa. Juhlimme kansainvälistä työväen ja
ylioppilaiden juhlaa digitaalisin ja virtuaalisin vappuelämyksin
pääasiassa kotona läheisten kesken ja hyvin pienissä piireissä. Olemme
perinteisesti tottuneet viettämään kevään suurta juhlaa erilaisissa
yhteisissä tilaisuuksissa ja riennoissa, joita myös Raumalla on aina
järjestetty. Tänä vuonna laskemme seppeleet haudoille kahden kolmen
hengen ryhmässä ja jo perinteistä SDP:n, Vasemmistoliiton ja RAP:n
yhteistä juhlaa ei järjestetä. Vaikka koronaväsymys ja erilaiset
rajoitukset painavat mieltä koko ihmiskunnassa, THL:n ylilääkäri Taneli
Puumalainen antaa meille suomalasille hieman positiivisuutta vapun
sanomaksi. Hän kertoo, että koronaviruksen suhteen vaikuttaa tällä
hetkellä paremmalta mitä pahimmillaan pelättiin: epidemian kasvu
näyttää pysähtyneen. Pääministeri Sanna Marin muistutti myös siitä,
että kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa myös
vappuna, jotta muistetaan huomioida oma sekä läheisten terveys
kaikessa toiminnassa. Kaikesta huolimatta haluamme Rauman
sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön ja SDP:n valtuustoryhmän
puolesta toivottaa kaikille terveyttä, jaksamista ja oikein aurinkoista
vappua!

Voitte seurata SDP:n virtuaalivappulähetytä 1.5 klo 14:00
alkaen suorana SDP:n Facebook- sivuilla.


Sari Seimelä
Kunnallisjärjestön pj.

Rainer Lehti
Valtuustoryhmän pj.