Rauman työväenyhdistyksen johtokunnan kokous 12.8

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Rauman työväenyhdityksen johtokunnan kokouksessa 12.8.2010 todettiin, että raumalaisilla on kaksi hyvää eduskuntavaaliehdokasta, ja  kolmatta nimeä vielä ollaan etsimässä.

Tuleviin seurakuntavaaleihin kaivataan ehdokkaita. Tarvitsemme laajan ehdokasasetelman, jotta saamme yhtä hyviä tuloksia kuin Osuuspankin ja Keulan vaaleissa. Nyt kaikki jäsenet, pidetään yhdessä huoli siitä että saamme listaan nimiä. Jos itse et asetu ehdokkaaksi, ota kaveria kiinni hihasta ja pyydä häntä asettumaan. Muistakaa, että 16-vuotiaat ovat äänioikeutettuja!  Seuraavassa lisää:

Kirkolliskokouksen vuonna 2006 tekemän päätöksen mukaisesti 16-vuotiaat ovat äänioikeutettuja seurakuntavaaleissa, joissa valitaan valtuutetut seuraavalle nelivuotiskaudelle. Yhteisenä tavoitteena on saada seurakuntavaaliehdokkaiksi uusia ja raikkaita kasvoja – kokeneita vaikuttajia ja pitkän linjan luottamushenkilöitä unohtamatta. Ehdokasrekrytointi ja valitsijayhdistysten perustaminen päättyvät 15.9.2010