Malmsten: Pidetäänkö nuorista huolta?

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Lähivuodet tulevat olemaan kunnissa epävarmuuden aikaa. Tätä epävarmuutta lisää mahdollinen Sote- ja maakuntauudistus.

Olen huolissani nuorista ja nuorista pareista. Heillä on tulevaisuus edessään. Esimerkiksi, miten he pystyvät hankkimaan asunnon, jos työtä ja toimeentuloa ei ole? Velanotossakin kysytään vakituisen työn perään. Pätkätyöläiset ja määräaikaiset eivät saa pankeista edes luotollista pankkikorttia. Asumiskustannukset nousevat usein lapsiperheiden tai opiskelijoiden kannalta kestämättömiksi. Raumakin tarvitsee yhdyskuntapolitiikkaa, joka takaa kohtuuhintaisten kotien kaavoittamisen ja rakentamisen tavallisille ihmisille.

Nyt kun ammatillista koulutustakin ollaan supistamassa, olisi ehdottoman tärkeää, että nuorisotakuutoimenpiteet otettaisiin Raumallakin käyttöön. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle pitäisi taata opiskelu-, työharjoittelu- tai työpaikka. Nuorisotakuulla tuettaisiin nuorten elämänhallintaa ja työllistymistä. Nuorethan etsivät suuntaa elämässään. Rauman kaupungilla ja erityisesti TE palveluilla pitää olla suurempi rooli nuorten tukemisessa. Kaupunki voisi tarjota kesätöitä enenevissä määrin. Erityisen ilahtunut olen ollut kaupungin kesätyöllistämistuesta yrityksille ja järjestöille. Mutta olisiko kaupungilla sittenkin varaa palkata nuoria enemmän?

TE-palvelujen tehtävä on tärkeä. Ne tarjoavat nuorille palvelua tai toimenpiteitä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun työhaku on alkanut. Tehtävänä on edistää nuorten sijoittumista koulutukseen ja työmarkkinoilla, pyrkiä estämään työttömyyden pitkittymistä sekä ennen kaikkea estää nuorten syrjäytymistä.

Nuoret, käyttäkää äänioikeuttanne ja valitkaa paras edustaja päättämään teitä koskevista asioista!

Markku Malmsten, kuntavaaliehdokas