Olemme laatineet kuntavaaliohjelman, johon on kirjattu Rauman SDP:n tavoitteita tulevalle valtuustokaudelle. Kuntavaaliohjelmaa hiotaan ja muokataan kuntapoliittiseksi ohjelmaksi yhdessä uusien valtuutettujen kanssa vaalien jälkeen.
Tavoitteena on saada aikaan taloudellisesti ja toiminnallisesti tasapainoinen Rauma sekä hyvinvoivat, turvallisesti elävät kuntalaiset. Rauman päättäjillä ja viranhaltijoilla on kyky ja tahto toimia tasapuolisessa yhteistyössä ympäristökuntiensa ja laajemmin koko maakunnan kanssa.
Tavoitteeseen päästään yhteistyössä jonkun muun tai muiden valtuustoryhmien kanssa. Ympäristökuntien demarien kanssa luomme pelisäännöt, jotka tukevat yhteistä tavoitetta luoda vahva ja yhdessä toimiva Rauman seutukunta.
YLEISTÄ
Kaupunki, hyvinvointialue ja maakunta yhdessä valtion kanssa ovat turvallisuuden ja palveluiden merkittäviä tuottajia.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi ovat kriittisessä muutoksessa. SDP katsoo näiden palveluiden kuuluvan vahvasti julkisen sektorin vastuulle.
Yksityinen palvelutoiminta ja teollinen työ ovat välttämättömiä työpaikkojen luojia. Se tuo taloudellista turvaa asukkaille, kaupungille ja elinkeinoelämälle.
Henkinen hyvinvointi tuo mukanaan myös taloudellista hyvää. Siksi kaupungin henkilöstön, päättäjien ja toimielimien on huolehdittava sivistyksestä ja hyvästä yhteistoiminnasta. Luottamushenkilöinä ja kaupunkilaisina toimimme arvojemme puolesta valmiina yhteistyöhön.
TYÖLLISYYS JA TASA-ARVOISUUS
Tasa-arvo on tärkeimpiä tavoitteitamme. Koulutus ja suvaitsevaisuus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva sekä työelämän sopimukset ja palveluiden tasapuolisuus luovat tasa-arvoa. Myös eläkejärjestelmät ovat elintärkeitä.
Julkisten palveluiden tuottaminen ja käyttäminen on hallinnan, avoimuuden ja valvonnan kannalta kannatettavaa.
Suosimme paikallista yrittäjyyttä sekä lähituotantoa ja raaka-aineita. Luomme uusia keinoja lisätä esimerkiksi oman alueen elintarviketuotantoa ja -teollisuutta.
Kaupungin tulee tukea omilla keinoillaan paikallisia, työpaikkoja luovia ja luoneita yrityksiä. Yhteistyössä seudun muiden kuntien kanssa kaupunki kehittää alueen työllistämistoimia.
Syrjintä ja alistaminen ovat merkkejä tasa-arvon puutteesta. Maamme tarvitsee uutta työvoimaa, siksi teemme kaikkemme myös rasismin kitkemiseksi asenteista niin kantaväestöä kuin maahanmuuttajiakin kohtaan.
HYVINVOINTI
Tasapainoinen ihminen tarvitsee turvatun elämän henkisesti ja aineellisesti. Yhteiskunnan on määriteltävä arvot, joilla hyvinvoinnin edellyttämä turva taataan. Valtion on kuljettava edellä, jotta sekä yrityselämä että julkinen sektori voivat turvata koulutuksen, työn ja ihmisarvoisen elämän jokaiselle. Oikeudenmukainen yhteiskunta pitää huolen heikoimmista eli lapsista, perheistä, sairaista ja vammaisista sekä ikääntyneistä.
Yksi osa oikeudenmukaisuutta on ymmärtää luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Oikeamielinen kansalainen ja päättäjä ymmärtävät, että puhdas luonto on elinehto hyvinvoinnille. Ihmisen on ymmärrettävä kaiken säilyttävän kulttuurin merkitys.
ENNALTA EHKÄISEVÄ HYVINVOINTITYÖ
Panostusten ennalta ehkäisevään työhön on oltava vahvat. Kolmannen sektorin toimintaa ja kaupunkilaisten keskinäistä harrastustoimintaa tuetaan, mikä auttaa luomaan entistä turvallisemman ja paremmin voivan asuinympäristön.
Hyvinvointialueiden ja kuntien tehtäviin kuuluu ennaltaehkäisevä työ, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten mahdollisuuksia selvitä niin oman kuin läheistenkin haasteista. Järjestöjen ja yhdistysten työ on ensiarvoista, ja sille on annettava ansaitsemansa arvo. Hyvinvointialueen ja kunnan on tuettava tätä työtä myös rahallisin panoksin.
Päättäjien on tarkoin arvioida omien päätöstensä vaikutukset asukkaiden elämään sekä yritys- ja järjestötoimintaan.
HYVIN TOIMIVA YMPÄRISTÖ
Hyödynnämme vihreä siirtymää, kun parannamme elinkeinoelämän toimintaedel-
lytyksiä. Kaupungin oman toiminnan tulee kehittyä kestävästi. Kierrätystä tehostetaan ja sitä tehdään muiden kuntien ja toimijoiden kanssa yhteistyössä. Rauma jatkaa HINKU-kaupunkina kohti hiilineutraalisuutta.
Elämän perusedellytyksiä ovat puhdas vesi ja ilma. Vastuullinen poliittinen toimija huolehtii siitä, että nämä perusedellytykset ovat olemassa. Siksi tuemme ilmastonmuutoksen tutkimusta omalla alueellamme.
Myös kaavoituksessa ja rakentamisessa on arvioitava vaikutukset luontoon ja elinympäristöön.
KOULUTUS, KULTTUURI JA SIVISTYS
Päiväkoti- ja kouluverkko rakennetaan tiiviiksi niin, että kaikki lapset saavat hoitoa ja opetusta tasaisen laadukkaasti. Rauma edistää oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä ja pyrkii huolehtimaan siitä, että maakunnan korkeakoulut tuottavat osaajia oman seudun yrityksille.
Kehittyvä ja monipuolistuva yrityselämämme tarvitsee uusia, osaavia työntekijöitä. Koska oma syntyvyytemme laskee, tarvitsemme ulkomaista työvoimaa. Panostamme siihen, että maahan muuttava työvoima kotoutuu ja tuntee olevansa osa yhteiskuntaamme.
Annamme hyvät toimintaedellytykset myös vapaalle sivistystyölle, jolla on iso merkitys maahanmuuttajien kotouttamisessa mm. kielemme ja kulttuurimme opetuksessa.
Kulttuurin ja liikunnan merkitys hyvinvoinnin parantamisessa on kiistaton. Siksi luomme hyvät edellytykset harrastamiselle ja myös huipulle tähtäävälle toiminnalle.
ELINVOIMAN KEHITTÄMINEN
Kuntien kilpailu asukkaista on kovaa. SDP haluaa seudun elinkeinorakenteen kehittyvän niin, että työpaikkoja on tarjolla runsaasti kaikille osaajille. Kehitämme uusia yritysalueita ja isoja yritystoiminnan kehittämishankkeita. Oleellista on kehittää niin tietoliikenteen kuin matkustusliikenteenkin tasoa.
SDP on alueellisesti aktiivinen toimija, joka toimii verkostoissa oman seutukunnan lisäksi myös maakunnassa ja valtakunnallisesti. Oman alueen toimijoiden kanssa luodaan yhteiset tavoitteet eri elämänalueilla. Kuntaliitosten sijaan painotamme alueellista kuntayhteistyötä
KAUPUNGIN KEHITTÄMINEN
Kaupungin oman organisaation on elettävä ajassa. Tämä tarkoittaa uudistuksia henkilöorganisaatiossa ja myös luottamushenkilöorganisaatiossa. Omistajaohjaukseen on luotava pitkäaikainen ja kestävä järjestelmä. Näin omien yhtiöiden tuloutus kaupungille saadaan tasaiseksi, eikä yhtiöitä kuten Satama ja Energia aseteta liian hankalaan asemaan liian nykivällä omistajaohjauksella. Oman henkilöstön osaamisesta ja työhyvinvoinnista huolehditaan hyvin. Tulevaisuuteen kuuluu isoja haasteita. Työvoiman riittävyys on yksi suurimmista, samoin alueellisten sote- ja pelastuspalveluiden toimivuus. Hyvinvointialueen rahoituksen leikkaukset uhkaavat supistaa palveluverkkoa isommistakin kunnista.
